Laitoin pikkusiskolle viestiä fb:n kautta mut sain aika laihan vastauksen. Hymiöitä ja juu:ta. Ehkä se ei koe tarvitsevansa minua tällä hetkellä mikä on sinällään hyvä mutta toisaalta pelottavaa.. Mitä äiti on sanonut sellaista että minä olen paha? Mitä minä olen sitten tehnyt että se uskoo äitiä enemmän kuin minua? Olenko oikeasti niin rasite biologisillekin läheisilleni että minusta on helpompi olla erossa kuin minun kanssa? Syyllistämistä, vihaa, kiukkua, ikävää, haikeutta ja kysymyksiä joihin en ainakaan vielä saa järkevää vastausta jos koskaan. Tunneside äitiin on tällä hetkellä olematontakin alhaisempi. On kova halu suojella pikkusiskoa sen valheilta mutta minkäs teet jokainen joutuu tekemään sen ihmisen kohdalla ihan omat päätöksensä. Minun valinta on olla mielummin ilman kun sen hulluuden alaisuudessa. Elämä on vaan liian kovaa kun mielipide ei ole koskaan stabiili niin koita siinä nyt sitten olla tervepäinen tytär.
Olen pikku hiljaa alkanut hahmottaa kuvaa perhe ja sukutaustastani. Näen paljon alkoholismia, rikkinäisiä ja yksinäisiä ihmisiä. En sano tätä säälien vaan ihan todetakseni tosiasioita. Insesti, alkoholismi, erilaiset muut moniongelmat perheen ja suvun sisällä. Näen kaiken ympärilläni ja koen että haluan katkaista omalta osaltani tämän kierteen. Minä en käytä lapsiani seksuaalisesti hyväksi tai altista heitä sille, minä teen parhaani heidän eteensä että he saavat turvallisen lapsuuden. Olen vastuullinen aikuinen ja en syytä muita omista virheistäni. Opettelen erinäisiä taitoja kasvaakseni ihmisenä enkä piiloudu ongelmieni taakse tai peitä niitä alkoholilla johon lopulta itse menehdyn. Haluan olla enemmän, uskoa pystyväni. Ihmisenä olemme kaikki samanarvoisia ja perimämme on samaa mutta minä voin toden totta vaikuttaa mitä haluan elämältäni eikä menneisyyteni määritä tulevaisuuttani enää. AMEN! 😀